Viisi vinkkiä kuntosaliharjoittelun aloittamiseen
Vinkki 1: Aloita kevyesti
Ennen siirtymistä kuntosalilaitteiden ja painojen pariin, on tärkeää valmistella keho voimaharjoitteluun. Lämmittelyksi sopii esimerkiksi 10 minuutin pätkä kuntopyörällä tai crosstrainer-laitteella. Lämmittely nostaa sykettä ja herättää sydän- ja verenkiertoelimistösi, sekä lämmittää lihaksesi harjoitusta varten.
Kun aloitat varsinaisen voimaharjoittelun, aloita kevyillä painoilla – näin totutat lihashermojärjestelmäsi liikkeisiin turvallisesti. Lihaskuntoharjoittelu on helppo aloittaa kuntosalilaitteilla. Siirry vapaisiin painoihin vasta sitten, kun laiteharjoittelu tuntuu tutulta ja turvalliselta. Oikea suoritustekniikka on kaiken A ja O. Pyydä rohkeasti apua tekniikkasi parantamiseen henkilökunnalta.
Vinkki 2: Ajoita ensimmäiset kuntosalitreenisi siten, että paikalla on henkilökuntaa opastamassa.
Kuten jo edellisessä kappaleessa mainittiin, oikea suoritustekniikka on kaiken a ja o. Oikean suoritustekniikan eri liikkeissä varmistat parhaiten sillä, että hyödynnät UniSportin osaavaa henkilökuntaa. UniSport tarjoaa kaikissa keskuksissa viikoittain maksutonta kuntosaliopastusta, joka kannattaa hyödyntää oman harjoittelun tueksi. UniSportin maksuttomat opastusajat löydät täältä.
Vinkki 3: Osallistu matalan kynnyksen kuntosalistartti-kurssille
Vasta-alkajan on hyvä lähteä liikkeelle kuntosalistartti-kurssilta, jossa aloitetaan kuntosaliharjoittelun perusasioista ja tutustutaan laitteisiin. Kurssilla käydään läpi omatoimiseen harjoitteluun sopiva perusohjelma koko keholle, jota on helppo jatkaa omatoimisesti, kun liikkeet on käyty läpi. Kuntosalistartti-kurssit löydät varauskalenterista.
Vinkki 4: Hanki harjoittelun tueksi Personal Trainer tai osallistu Personal Training -pienryhmään
Tänä päivänä yhä useampi liikkuja hankkii oman harjoittelun tueksi personal trainerin. Personal trainerin avustuksella harjoittelusta saa enemmän irti ja yhteistyöstä saadut opit kantavat vuosien päähän, kun harjoitteet on oppinut tekemään heti alusta alkaen turvallisesti ja tehokkaasti.
Jos haluat kokeilla, miltä personal trainerin kanssa treenaainen tuntuu, kokeile PT Demoa, joka on UniSportin personal trainerin ohjaama treeni, jonka aikana saat hyvän käsityksen harjoittelusta valmentajan johdolla. Tapaaminen sisältää lyhyen haastattelun, jonka perusteella PT vetää sinulle lämmittelyn sekä tehokkaan harjoituksen. Lue lisää UniSportin Personal training -palveluista täällä.
Vinkki 5: Lähde rohkeasti salille kokeilemaan!
Tärkeintä on lopulta se, että lähdet liikkeelle ja uskaltaudut kokeilemaan kuntosaliharjoittelua. Kaikki salilla olijat ovat joskus olleet siellä ensimmäistä kertaa! Voit hyvillä mielin aloittaa harjoittelun, vaikka se tuntuisi hieman pelottavaltakin.