UniSportin arvot

Arvomme ohjaavat päivittäistä työtämme ja sitä, miten toteutamme toimintaamme.

Ilo

Ilo kuplii UniSportissa monin tavoin. Ilo tulee esiin työssämme erityisesti aina silloin, kun kohtaamme toisen ihmisen, olipa hän sitten asiakas tai työkaveri. Voisi sanoa, että ilon lähteenä on koko UniSport-yhteisömme laajasti ajateltuna, jonka muodostavat kaikki asiakkaamme ja työntekijämme eri puolilla UniSportia. UniSportissa iloitsemme toisistamme. Jokainen kohtaaminen on mahdollisuus iloon. Konkreettisia ilon hetkiä päivissämme ovat aidot kohtaamiset, kun esimerkiksi asiakkaat moikkaavat ja kiittävät tai kun työkaverilta saa tukea ja piristystä. UniSporttilaisina iloitsemme iloisista kasvoista ympärillämme, olimmepa sitten missä työtehtävissä  tai keskuksissa milloinkin. Ilo ruokkii lisää iloa ja on tarttuvaa. Saamme olla UniSportissa tekemässä liikunnan iloa ja hyvinvointia asiakkaillemme ja toisillemme, mikä tekee työstämme merkityksellistä. Tekemisessämme on iloinen fiilis. Itse liikunnan näemme myös ilon lähteenä. Liikunta tuottaa iloa laaja-alaisesti: yhdessä tekemisen iloa, pystyvyyden ja toisinaan jopa voimaantumisen iloa, onnistumisen kokemuksia ja niin edelleen. Ilo syntyy joskus myös arjen pienistä suurista yksityiskohdista, vaikkapa siitä, että pyykkejä on pesty keskuksessa ekologisella pesuaineella. Meillä ollaan iloisia vielä yli 25 vuoden UniSporttilaisuuden jälkeenkin. Unisportilaisista kokemuksissa ilo kytkeytyy vahvasti ihmislähtöisyyteen. Ilon kokemus syntyy yhdessä toisten ihmisten kanssa: kohtaamisista, jotka jatkuvat huomennakin.

Vastuullisuus

UniSportissa suhtaudumme vastuullisesti työpaikkaamme, työyhteisöömme ja ympäröivään maailmaan. UniSportissa koemme, että työskentelemme ihmisten hyvinvoinnin eteen ihmiset edellä sen sijaan, että saavuttaisimme tavoitteemme hinnalla millä hyvänsä ihmisyyttä polkien. Pyrimme UniSportissa olemaan vastuullisia tiimityöntekijöitä. Tiedostamme oman vastuumme osana työyhteisöämme ja haluamme tuoda parhaan mahdollisen panoksen tiimiimme ja ottaa kanssaihmiset huomioon. Vastuullisuutta UniSportissa on tarkastella omia ja yhteisiä toimintatapoja aika ajoin kriittisestikin ja pystyä tarvittaessa kehittymään vielä parempaan suuntaan yhteisen hyvän puolesta. Tästä esimerkkinä olemme UniSportissa esimerkiksi yhtenäistäneet työntekijöiden sairaspoissaolokäytännöt, sillä luotamme toisiimme puolin ja toisin ja pyrimme tasapuolisuuteen. Vastuullisuus on siis konkreettisia tekoja. Konkreettisena esimerkkinä ekologisuus on vaikuttanut tarjolla oleviin ruokiin ja juomiin tilaisuuksissamme. Olemme myös jopa lähettäneet kuntosalilaitteita Tansaniaan. Haluamme siis huolehtia myös ympäröivästä maailmasta ja petrata kierrätyksen ja kestävän arjen puolesta jatkossakin. Samaan aikaan tiedämme, että vastuullisuus muodostuu usein niistä pienistä mutta niin merkityksellisistä arjen teoista.

Rohkeus

Meiltä UniSporttilaisilta löytyy rohkeutta olla ajan hermolla ja jopa kurottaa edelläkävijöiksi, sillä olemme valmiita tarkastelemaan avoimin mielin ihmiskäsitystämme, liikunta-alan uutuuksia ja maailman menoa laajemminkin sekä viemään uutta ja tuntematonta eteenpäin. Olemme rohkeita ideoimaan ja valmiita tarvittaessa myös muuttumaan. Uskallamme tulla yhteisen hyvän puolesta esiin ja ehdottaa uusia ratkaisuja ja suuntia. UniSporttilaiset kertovat esimerkkejä UniSporttilaisesta rohkeudesta seuraavasti. Case-esimerkkinä UniSporttilaisen heittäytyminen omalla persoonallaan julkisuuteen UniSportin sosiaalisessa mediassa saa erityiskiitosta rohkeudesta! 

Rohkeutta on myös muistaa kertoa tärkeä palaute onnistumisesta kollegalle eteenpäin sen sijaan, että ajattelisi sen vain omassa mielessään ja jättäisi kertomatta. Näin hyvä suunta saa vahvistusta ja jatkuu todennäköisemmin tulevaisuudessakin. Rohkeutta on pysyä avoimena, kysyä rohkeasti ja myös vastata kysyjälle rohkeasti. Rohkeutta on myöntää tehneensä virheen ja hyväksyä inhimillisyytensä. Virheisiin ei maailma kaadu vaan niistä voi oppia – eikä oppia pelkästään itse asiasta vaan myös armollisuudesta itseään kohtaan. 

Rohkeutta on sietää ajoittain epämukavuutta ja kohdata haastavatkin työtilanteet kärsivällisyydellä ja löytää sitten  takaisin ilon luo. Rohkeutta on olla utelias ja kouluttautua, eli  olla valmis kehittymään ja joskus myös muuttamaan aiempia näkemyksiään. UniSportissa kytee paljon erilaista rohkeutta. UniSporttilaiset ovat valmiita ideoimaan, kokeilemaan ja heittäytymään tunte-mattomaan yhdessä.

Yhteisöllisyys

Yhteisöllisyys näkyy UniSportissa monella tasolla: asiakkaissamme ja henkilöstömme yhteisöllisyys parissa. UniSportissa halutaan aidosti osallistua yhteiseen tekemiseen ja nähdään toinen UniSporttilainen tasavertaisena. Niin professorit kuin fuksitkin jumppaavat UniSportissa yhdessä samalla viivalla. UniSport on ollut näyttämönä pitkäaikaisille ystävyyksille ja onpa jopa avioliittoja ja perheitä syntynyt UniSport-yhteisön kautta. Yhteisöllisyyttä UniSportissa on myös yhteen hiileen puhaltaminen. Työkaveria autetaan tarpeen tullen ja töissä pidetään yhtä tiukassakin tilanteessa. Yhteisöllisyys on vahvasti osana UniSportin tulevaisuutta.