Lisää aktiivisuutta työpäivään ja voi paremmin
Liike elvyttää ja virkistää
Keho ja mieli tarvitsevat taukoja kaikenlaisessa työssä. Staattisessa ja keskittymistä vaativassa työssä kuten asiantuntijatyössä, työn tauotus auttaa ehkäisemään paikallaanolon aiheuttamaa rasitusta ja ylläpitämään vireyttä työpäivän aikana. Istumatyötä tekevälle on erityisen hyödyllistä saada liikettä kehoon lyhyiden aktivoivien taukojen avulla. Liike vilkastuttaa verenkiertoa, palauttaa lihasten toimintakykyä ja ehkäisee lihas- ja nivelvaivoja. Hyvää liikettä paikallaanolon vastapainoksi on elvyttävä dynaaminen liike. Tämä voi olla esimerkiksi varpaille nousua, rangan kiertoa, käsien pyörittelyjä ja heilautuksia. Jos siis on ollut paikallaan pitkään, on hyvä lähteä liikkeelle.
Työn tauottaminen vähentää myös aivojen kuormitusta. Aktiivisen tauon jälkeen ajatus kulkee paremmin. Olet saattanut joskus huomata tämän käytännössä, kun jokin mielessä pyörinyt ongelma on yllättäen ratkennut kävelylenkin tai muun liikuntatuokion yhteydessä. Aktiivisen tauon ei tarvitse olla perinteistä taukojumppaa, vaan se voi olla myös jotain aivan erilaista ja itselle mieluisaa tekemistä, vain mielikuvitus on rajana. Laita vaikka omaa lempimusiikkia soimaan ja tanssi yhden kappaleen ajan. Tai käy lyhyellä kävelyllä ulkona luonnon ääniä kuunnellen.
Aloita lisäämällä minitaukoja
Helpoin tapa lisätä aktiivisuutta työpäivään on ottaa lyhyet puolesta minuutista muutamaan minuuttiin kestävät minitauot jokapäiväiseksi rutiiniksi. Näitä minitaukoja olisi hyvä pitää aina tilaisuuden tullen, mahdollisimman usein. Tauko kannattaa pitää jo ennen väsymyksen tunnetta, viimeistään silloin kun tuntee että vireystila on laskenut ja keskittymiskyky ei ole enää parhaimmillaan. Tauon aikana voi vaikka nousta työpisteeltä ylös, katsella hetken ikkunasta ulos kaukaisuuteen ja pyöritellä samalla muutaman kerran hartioita. Näin keho elpyy, mieli rauhoittuu ja myös silmät saavat tärkeän lepohetken näyttöpäätetyöstä.
Minitaukojen ja taukoliikunnan lisäksi on hyvä hyödyntää kaikki mahdollisuudet aktiivisuuteen työpäivän aikana: Valitse portaat hissin sijaan, puhu puhelut seisten tai käyskennellen. Jos palaverin luonteeseen sopii, pidä kävelypalaveri. Työpäivän aikana tapahtuvalla liikkumisella on iso merkitys kokonaisaktiivisuuteen ja hyvinvointiin. Liikkumista ja aktiivisuutta voisi ajatella näinkin: Viikossa on 168 tuntia, joista valveillaoloaikaa on noin 115 tuntia. Tästä ajasta iso osa vietetään työn parissa. Vaikka harrastaisikin kuntoliikuntaa vapaa-ajalla, se ei vielä tee viikosta aktiivista, jos muutoin on paljon paikallaan. Esimerkiksi jos 115 tunnista käyttää kuntoliikunnan harrastamiseen 3 tuntia viikossa, jää jäljelle 112 tuntia. Nämä liikuntaan käytetyt 3 tuntia ovat tärkeitä, mutta vielä tärkeämpää hyvinvoinnin kannalta on se, mitä tapahtuu jäljelle jäävän 112 tunnin aikana.
Kirjoittanut:
Hanna Autio
Fysioterapeutti, Personal Trainer ja UniSportin ryhmäliikuntaohjaaja
Työn tauottaminen on taitolaji, jonka parasta satoa ovat hyvinvointi, luovuus sekä työn tuottavuus. Moninkertaista tauotuksen hyödyt varaamalla tiimin oma, yhteisöllisyyttä lisäävä säännöllinen taukoliikuntatuokio. Tervetuloa myös testaamaan viikoittain kampuksilla järjestettävät, maksuttomat Huolettomat hartiat -taukoliikuntatuokiot.