Ravitsemusvalmennuksen käyttöehdot

  1. Palvelun sisällön suunnittelu tapahtuu palvelun aikana asiakkaan ja ravitsemusvalmentajan kesken. Asiakkaalla on hyvä olla valmiudet omien elintapojen ja ruokasuhteen pohtimiseen ja työstämiseen.
  2. Asiakas vastaa itse siitä, että hänen terveydentilansa on riittävän hyvä valmennuksen toteuttamiseen. Huomioithan, että ravitsemusvalmennukseen ei kuulu sairauksien ravitsemushoito.
  3. Asiakkaan tulee peruuttaa tapaaminen esteen sattuessa vähintään 24 tuntia aikaisemmin. Muutoin tapaaminen katsotaan käytetyksi. Maksuvelvoitteesta vapautuu varausajan päättymisen jälkeen vain esittämällä pätevän todistuksen (esim. lääkärintodistus) esteestään palvelun käyttämiseen. Tapaamisen peruuttaminen tapahtuu ottamalla yhteys suoraan ravitsemusvalmentajaan.
  4. Mikäli ravitsemusvalmentaja on estynyt saapumasta tapaamiseen, on hänen ilmoitettava peruutuksesta asiakkaalle viimeistään sovitun harjoittelutapaamisen aamuna.
  5. Asiakkaan myöhästyessä tapaamisesta, tapahtuman loppuaika käytetään varatun palvelun mukaisesti. Menetettyä aikaa ei hyvitetä.
  6. 3 kerran paketin tapaamiset on käytettävä yhdeksän (9) kuukauden sisällä ja yhden (1) kerran paketin tapaaminen on käytettävä kolmen (3) kuukauden sisällä paketin ostohetkestä (pl. sairaus, josta on toimitettava lääkärintodistus).