Personal training -palveluiden käyttöehdot
- Palvelun sisällön suunnittelu tapahtuu palvelun aikana asiakkaan ja personal trainerin kesken.
- Asiakas vastaa itse siitä, että hänen terveydentilansa on riittävän hyvä, jotta harjoittelu on riskitöntä.
- Asiakkaan tulee peruuttaa tapaaminen esteen sattuessa vähintään 24 tuntia aikaisemmin. Muutoin tapaaminen katsotaan käytetyksi. Maksuvelvoitteesta vapautuu varausajan päättymisen jälkeen vain esittämällä pätevän todistuksen (esim. lääkärintodistus) esteestään palvelun käyttämiseen.
- Mikäli personal trainer on estynyt saapumasta tapaamiseen, on hänen ilmoitettava peruutuksesta asiakkaalle viimeistään sovitun harjoittelutapaamisen aamuna.
- Asiakkaan myöhästyessä tapaamisesta, tapahtuman loppuaika käytetään varatun palvelun mukaisesti. Menetettyä aikaa ei hyvitetä.
- UniSport pidättää itsellään oikeuden määrätä asiakkaalle uuden personal trainerin, jos sovittu personal trainer ei ole enää käytettävissä.
- Asiakkaalla tulee olla voimassa oleva kausikortti tai kertamaksu UniSportin liikuntatiloissa tapahtuvaa valmennusta varten. Tämä ei koske esimerkiksi ravitsemusvalmennukseen käytettäviä tapaamiskertoja. Kausikorttia tai kertamaksua ei tarvitse, jos kysymyksessä on yksittäinen harjoitusohjelman laadinta.
- Personal trainer on yhteydessä asiakkaaseen vähintään yhden (1) kerran viikossa tai asiakkaan kanssa sovitun ajan välein (soitto, sähköposti, tekstiviesti).
- Asiakkaalla on oikeus ottaa yhteyttä personal traineriin kaksi (2) kertaa viikossa PT:n kanssa sopimallaan tavalla (soitto, sähköposti, tekstiviesti). Lisäksi voi olla tarpeen mukana yhteydessä tapaamisen siirrosta ja sairaustapauksissa.
- Harjoiteltaessa UniSportin ulkopuolisissa tiloissa, asiakas maksaa sekä oman että personal trainerin sisäänpääsyn.
- 3 kerran paketin tapaamiset on käytettävä kolmen (3) kuukauden sisällä ja 6 kerran paketin tapaamiset on käytettävä neljän (4) kuukauden sisällä paketin ostohetkestä (pl. sairaus, josta on toimitettava lääkärintodistus).
- 10 kerran pakettien tapaamiset on käytettävä kuuden (6) kuukauden sisällä (pl. sairaus, josta on toimitettava lääkärintodistus).
- Harjoitusohjelma on käytettävä kahden (2) kuukauden sisällä palvelun ostamisesta.
- PT Duo -valmennuksissa tapaaminen katsotaan käytetyksi, jos yksikin valmennettava on paikalla.
- PT Duo -valmennuksissa personal trainer laatii valmennettaville yhteisen harjoitteluohjelman, joten valmennettavien tavoitteiden ja lähtökohtien tulee olla samankaltaiset.