Kuva, jossa nainen punnertaa syksyisessä maisemassa ulkona.

Kohti aktiivista elämäntapaa – aloittajan tyypilliset sudenkuopat

Aloititko tänä syksynä uuden harrastuksen, mutta innostuksesi on jo lopahtanut? Onko niin käynyt aikaisemminkin? Aloittajaa vaanii muutama tyypillinen sudenkuoppa. Kun tunnistat ne, motivaatio säilyy paremmin ja harrastuksen jatkaminenkin onnistuu melkein itsestään.

Alkusyksy sekä vuodenvaihde aktivoivat monia meistä liikuntaharrastusten pariin. Aloitetaan uusialajeja tai tehdään paluu aikaisempien rutiinien pariin. Usein kuitenkin innokkaan alun jälkeen vauhti hiipuu ja treenit jäävät jälleen. Miten näin pääsi käymään?

Yleiset sudenkuopat aloittamisessa

Kun kiinnität huomiota seuraaviin tavallisiin haasteisiin, ei motivaatio pääse niin helposti laskemaan liikuntaa aloittaessasi.

Liian suuri määrä ja teho

Yksi suurimmista haasteista on liikunnan aloittaminen liian voimakkaasti määrän ja tehon suhteen. Usein intoudutaan tekemään liian kovaa treeniä, liian usein sekä liian pitkinä harjoituksina. Liikuntaa aloittaessa elimistölle pitää antaa aikaa sopeutua rauhassa uusiin ärsykkeisiin. Liikunnasta tulisi ensin saada säännöllinen tapa. Sen jälkeen voit lähteä nostamaan määrää ja tehoa. Muista myös lepopäivät, koska kunto kehittyy harjoituksen jälkeisessä levossa.

Liian suuret tavoitteet

Liian suuret tavoitteet eivät myöskään tue järkevää liikunnan aloittamista ja pitkäjänteistä tekemistä. Kaikenlainen kuuriluonteinen ajattelu ja liian nopeiden tulosten tavoittelu johtavat yleensä epäsäännölliseen tekemiseen ja jopa lopettamiseen. Lisää liikuntaa elämääsi vähitellen. Yritä löytää itsellesi mahdollisimman mielekkäät tavat liikkua, joita voit ajatella tekeväsi vaikka lopun ikäsi.

Menneiden muistelu tai muihin vertailu

Tiedosta oma lähtötilanne. Unohda aiempi, mahdollisesti parempi kuntotasosi. Omaa kehittymistäsi kuitenkin voit, ja sitä kannattaakin seurata, koska kehittyminen motivoi eteenpäin. Vertailu muihin ei sen sijaan kannata. Aina löytyy joku, joka on paremmassa kunnossa, notkeampi tai nopeampi. Treenaa aina omista lähtökohdistasi.

Väkisin vääntäminen tuloksen kiilto silmissä

Itsellesi epämieluisan lajin valinta ei motivoi pitkän päälle. Liikunnan pitkäjänteisyyden ja jatkumisen kannalta on erityisen tärkeää pyrkiä löytämään itselleen mielekkäät lajit, jotka tuottavat positiivisia fiiliksiä. Pelkästään hyötynäkökulmia ja tuloksia ajattelemalla ei yleensä päästä säännölliseen tekemiseen. Ilo yleensä liikuttaa.

Kohti uutta alkua!

Uskalla siis kokeilla uusia lajeja, kaikkea mikä kiinnostaa, löytääksesi oman juttusi. Sillä ei ole merkitystä, jos et aluksi osaa. Kaikki aloittavat jostain ja ensi kerralla osaat jo paremmin. Kuuntele omaa kehoasi ja tee rohkeasti kevyemmin tai hitaammin, jos siltä tuntuu. Liikut vain itsesi vuoksi!

 

 

Teksti:
Ville Miettinen

Ville on kokenut, kannustava ohjaaja, joka on valmentanut ihmisiä aloittelijoista urheilijoihin. Villen mielestä positiiviset liikuntakokemukset ja hauskuus ovat avainasemassa liikunnan säännöllisyydessä. UniSportissa Ville toimii palvelukoordinaattorina vastaten muun muassa sisäpyöräilypalveluista. Villen tapaat myös ohjaamasta kyseisiä tunteja.

Jaa sosiaalisessa mediassa