naisia nykytanssitunnilla

Tanssi- ja muut seurat

Tanssiseurat järjestävät kurssitoimintaa sekä erilaisia näytöksiä. Lisäksi UniSportin seuratoiminnan alta löydät esimerkiksi voimailua, pyöräilyä, sukellusta ja taitoluistelua. Mukaan toimintaan pääset ottamalla yhteyttä listalla oleviin seuroihin.

Dance

KY Dance

KY Dance seuran toiminta on kurssimuotoista.

Kansantanssi

Opiskelijakansantanssijat ry

(OKT) tarjoaa kansantanssia modernilla otteella kaikille kiinnostuneille. Säännöllistä treeniä järjestetään kolmella tasolla: alkeet, jatko ja edistyneet. Alkeistaso sopii kaikille kiinnostuneille, paria tai aiempaa tanssikokemusta ei tarvita. Jatkotaso sopii noin vuoden tai enemmän kansantanssia treenanneille. Edistyneiden taso on jo useamman vuoden tanssia harrastaneille.

Kursseillamme oppii kansantanssin perusliikemateriaalia ja tekniikkaa, musiikinhahmotusta, kontaktia pariin ja ryhmään sekä kehonhuoltoa. Lisäksi rohkaistut omaan tanssilliseen kokeiluun. OKT järjestää tanssinopetuksen lisäksi myös vapaamuotoisia illanviettoja. Jamittelemme iltamissa ja toisinaan puistoissa ja baareissakin. OKT on Suomen ainoita kansantanssiryhmiä, joissa tarjotaan alkeistason opetusta ilman esiintymispakkoa.

OKT

Cheerleading

CHEERLEADING

Cheerleading-alkeiskurssi 7.10-9.12.2018

Etsitkö uutta harrastusta? Etsitkö joukkuelajia, missä kasvaa voima ja kehonhallinta? Oletko kiinnostunut cheerleadingistä, mutta et ole vielä valmis sitoutumaan joukkueeseen? Lähde mukaan 10 kerran alkeiskurssille! (jo lajia harrastaneet voivat ottaa suoraan yhteyttä cheercommittee@predators.fi ! Treenit alkavat 2.10!)

APC Foxes järjestää alkeiskurssin kaikille kiinnostuneille sunnuntaina 7.10. alkaen. Kurssi maksaa 25 EUR ja harjoitukset ovat joka sunnuntai klo 17:30-19:00 (10 kertaa)! Kurssin jälkeen voi halutessaan jatkaa APC Foxes joukkueessa, joka treenaa ja esiintyy läpi vuoden. Lisätietoja kysymällä FB-inboxissa!

Kurssilla harjoitellaan kaikkia osa-alueita mitä kilpa-cheerleading sisältää: Stuntteja, pyramideja, akrobatiaa, hyppyjä ja huutoja.

Ilmoittaudu mukaan 5.10. mennessä: https://goo.gl/forms/ITX023G3pz7KkvVP2

Lisätietoja joukkueesta: https://predators.fi/cheer-liity-joukkueeseen/
Sosiaalinen media: https://www.fb.com/APCFoxes & https://www.instagram.com/apc_foxes/
 

Juoksu

Aalto Runners

Aalto Runners perustettiin vuonna 2010, tavoitteena rakentaa poikkitieteellinen Aaltolaisuutta edistävä juoksukerho, yhdistämällä Juoksijateekkarien ja KY-Runin voimat. Toimintaan ovat tervetulleita mukaan Aallon ja HY:n opiskelijat sekä henkilökunta, juoksutaustaan tai kuntoon katsomatta.

Keskiviikkoisin juoksemme Otahallilta yhteislenkin, jonka pituus ja vauhti riippuvat osanottajista. Torstaisin pidämme kuntopiirin Jämeräntaival viiden tatamisalissa. Kuntopiirin vedosta vastaavat Aalto Runnersin aktiiviset jäsenet. Myös Kauppakorkeakoululta järjestetään yhteislenkkejä erikseen sovittuina aikoina.

Järjestämme keväisin ja syksyisin cooper-testin ja osallistumme moniin tapahtumiin, mm. Karhuviestiin, Akateemiseen Warttiin, Ky city challengeen sekä Tukholman maratonille porukalla. Monet Aalto Runnerslaiset ovat usein myös juoksemassa muissa juoksutapahtumissa kuten Helsinki City Runilla /Maratonilla.

Lisää tapahtumista ja toiminnasta löydät seuran www-sivuilta tai Facebookista. Jäseneksi ja sähköpostilistalle pääset myös Aalto Runnersin kotisivulta. Aalto Runners

 

Pyöräily

Prologi:

Prologi on pyöräilyseura, jonka jäseninä on lähinnä Helsingin yliopiston opiskelijoita ja henkilökuntaa. Prologi tarjoaa jäsenilleen mahdollisuuden tutustua toisiin pyöräilystä kiinnostuneisiin ja harrastaa yhdessä maailman kauneinta urheilulajia.

Seuran keskeistä toimintaa ovat huoltopäivystykset Domus Gaudiumissa olevassa kerhotilassa. Lisäksi seura järjestää yhteislenkkejä ja illanviettoja. Prologilla on oma harjoitusvuoro torstaisin Meilahden liikuntakeskuksessa.

Prologi ry


Bikepoli:

Bikepolin toiminta keskittyy urheilupyöräilyyn. Maastolenkit ajetaan pääsääntöisesti keskiviikkoisin ja sunnuntaisin. Lenkkejä ajetaan ympäri vuoden. Alamäkiajon harrastajia löytyy useita ja myös maantielenkeillekin löytyy usein seuraa. Tarkemmat lenkkien ajankohdat ja reitit voit tarkistaa Bikepolin keskustelufoorumilta. Bikepolilla on käytössään polkupyörien huoltopaja. Paja sijaitsee Teekkarikylässä ja on avoinna maksua vastaan omatoimiseen huoltoon.

Pajan aukioloajat voit tarkistaa Bikepoli kotisivuilta. Bikepoli

 

Suunnistus

Teekkarisuunnistajat

Teekkarisuunnistajat on jo vuonna 1981 perustettu suunnistavien opiskelijoiden yhdistys. Toimintaan ovat tervetulleita kaikki suunnistuksesta kiinnostuneet opiskelijat myös Aalto-yliopiston ulkopuolelta. TeekSu tarjoaa jäsenilleen yhteistreeniä suunnistusharjoitusten, kuntopiirien, sählyn ja muun urheilun muodossa.

Kiinnostuneiden kannattaa vierailla nettisivuillamme ja ottaa yhteyttä yhteyshenkilöön.

Teekkarisuunnistajat

 

Taitoluistelu

KY Ice

KY Ice on liikuntakerho kaikille taitoluistelusta pitäville. KY Ice tarjoaa mahdollisuuden taitoluistelun omatoimiseen harrastamiseen mukavalla porukalla Helsingin Jäähallissa.

Seuralla on oma jäävuoro kerran viikossa perjantaisin, jolloin jäällä fiilistellään hyvän musan tahdissa. Mukaan ovat tervetulleita kaikki luistelusta kiinnostuneet taitoihin katsomatta. Oletpa sitten entinen yksinluistelija, muodostelmaluistelija, harrastelija tai jos haluat vain kokeilla lajia, tervetuloa mukaan!

Lisätietoja saa kotisivuiltamme ja sähköpostitse kyice.hallitus@gmail.com.

KY Ice

 

Voimailu

Helsingin Yliopiston Voimailijat ry

Seuran pääasiallisena tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää Helsingin yliopiston opiskelijoiden sekä henkilökunnan terveyttä kuntoilemalla monipuolisesti UniSportin kuntosaleilla. Seura järjestää kilpailutoimintaa jäsenilleen voimailun eri saroilla kuten voimannostossa, sotilaspenkissä, leuanvedossa ja sisäsoudussa.

Kilpailutoiminnan tarkoituksena on motivoida seuran jäseniä kuntoiluharrastuksessa. Seuran jäsenyys mahdollistaa myös osallistumisen valtakunnallisiin voimailukisoihin seuran nimissä. Toimintaan voi osallistua ottamalla yhteyttä seuran yhteyshenkilöön ja kertomalla halukkuudesta osallistua seuran toimintaan.

Helsingin Yliopiston Voimailijat ry

Jaa sosiaalisessa mediassa