Juoksijoita juoksutapahtumassa

Kilpailut ja tapahtumat

UniSportin oman sarja- ja kilpailutoiminnan lisäksi Aalto-yliopiston, Hankenin sekä Helsingin yliopiston opiskelijat ja henkilökunta voivat osallistua erilaisiin kilpailutapahtumiin kotimaassa ja ulkomailla.

UniSport tukee kilpailuihin osallistumista muun muassa hoitamalla joihinkin tapahtumiin ilmoittautumisen keskitetysti. Mahdollisuuksien mukaan tukea voi saada myös osallistumiskuluihin.

Tapahtumien, joihin tukea haetaan, tulee olla virallisia liikuntatapahtumia kuten esimerkiksi opiskelijaurheilutapahtumat (esim. OSM, Universiadit) tai työpaikkaurheilukilpailut. Osallistujan/osallistujien tulee edustaa Aalto-yliopistoa- Hankenia tai Helsingin yliopistoa. UniSportin myöntämän tuen määrä riippuu osallistumismaksun summasta, osallistujien määrästä ja tapahtuman luonteesta.

Opiskelijoiden SM-kisat (OSM)

Joukkuelajit

UniSport tukee HY:n ja Aallon joukkueiden osallistumista OSM-kisoihin. Kisoissa on yleensä kilpa-, rento- ja sekasarjat. Osallistuvien joukkueiden määrää ei ole rajoitettu, mutta UniSport tukee yhtä HY:n joukkuetta/sarja ja yhtä Aallon joukkuetta/sarja. Pääsääntöisesti omaa oppilaitostaan (HY tai Aalto) edustava joukkue on OSM-kisojen ilmoittautumispäivämäärää edeltävän UniSportin palloilusarjan paras HY:n tai Aallon joukkue tai kyseisen joukkueen pohjalta muodostettu joukkue. Jos joukkuetta ei muodosteta tätä kautta, niin edustava joukkue voi olla myös HY:n tai Aallon lajiseura. Joukkueet ilmoittautuvat itse kisoihin. Tuki maksetaan kuitteja ja maksukopioita vastaan.

Yksilölajit

Yksilölajeissa tuki on henkilökohtainen ja varsinaisia koulukohtaisia karsintoja ei ole. Joukkueet ja yksilöurheilijat ilmoittautuvat itse kilpailuihin. UniSport voi maksaa tukea kuittien ja maksukopioiden perusteella. OSM-kisojen voittaja voi edustaa oppilaitostaan opiskelijoiden EM-kisoissa.

Kilpailujen ja liikunnallisten tapahtumien järjestäminen

Jos esim. ainejärjestö, ylioppilaskunta tai seura järjestää UniSportin kohderyhmälle hyvin suunnitellun, turvallisen ja avoimen liikuntatapahtuman, UniSport voi tukea tapahtuman toteuttamista.

Kysy lisää: erkki.somervuo@helsinki.fi tai p. 050 4001 875