Hieroja hieroo asiakkaan takareittä

Sami Mänty

Hieroja
Sami Mänty UniSportin hieroja

Valmistuin koulutetuksi hierojaksi/urheiluhierojaksi keväällä 2014 Vuokatin Urheilopistolta ja olen työskennellyt hierojana siitä lähtien. Lisäksi olen opiskellut jalkaterapeutiksi (AMK). Perinteisen klassisen- ja urheiluhieronnan lisäksi olenkin erikoistunut alaraajojen ongelmien ja kipujen hoitoon sekä käsittelyyn. Lisäksi olen kiinnostunut niska ja kallonpohjan kipujen hoitamisesta.


Näiden vuosien aikana asiakkainani on ollut monipuolisesti erilaisia ihmisiaä niin nuorista iäkkäisiin kuin toimistotyöntekijöistä kilpaurheilijoihin. Toivon, että voin työlläni vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin ja kannustaa pitämään itsestään huolta nuoresta lähtien. Ongelmien hoitamisen sijaan pyrinkin puhumaan ongelmien ehkäisemisen puolesta, jossa hieronta toimii yhtenä työkaluna.
Itselläni on kilpaurheilutaustaa jääkiekon parista. Nykyään harrastan vapaa-ajallani monipuolisesti kestävyysurheilua, kuntosalia ja pallopelejä.


Palvelukielinä suomi sekä englanti.