Henna Jansson

Henna ohjaa Unisportilla etenkin raskausajan jooga- kursseja.
Henna Jansson

Koulutus ja kokemus

Henna on koulutukseltaan jooga- ja pilatesohjaaja, joka on erikoistunut Birthlight prenatal- postnatal-joogaohjaajaksi. Henna on aina ollut kiinnostunut liikkumisesta ja urheilusta. Nuorena hän kilpaili telinevoimistelussa ja yleisurheilussa, mutta samalla hänelle heräsi mielenkiinto lajeihin, joissa ei tarvitse kilpailla. Henna kokeili ensimmäisen kerran astangajoogaa 16- vuotiaana ja ihastui heti sen sallivaan ja hiljaiseen tekemiseen. Harjoituksissa toki tapahtui paljon, mutta siinä ei tarvinnut verrata itseään toisiin ja jokainen sai tehdä liikkeet omalla tavallaan. Jooga onkin ollut osa Hennan elämää vuodesta 2000 ja hän alkoi opettamaan sitä vuonna 2010.

Vuonna 2004 Henna alkoi odottamaan esikoistaan. Hän harjoitteli läpi raskauden "tee mitä vaan tuntuu hyvältä"- ohjeella, joka usein annetaan neuvoloissa.  Vasta lapsen saatuaan, alkoi hän huomaamaan muutokset kehossaan ja ymmärsi, mitä olisi voinut tehdä toisin. Tämä johti hänet  syventämään opintojaan pre- ja postnatal- ohjaajaksi.

Tunneillani on tärkeää, että jokaisella on rentoutunut olo. Olen tarkka, että liikkeet tehdään oikein, jolloin ne ovat turvallisia ja niistä saa parhaan hyödyn. Jokainen äiti saa henkilökohtaista ohjausta tukemaan omaa vointiaan. Jokainen keho on erilainen ja myös jokainen raskaus on erilainen. Tunneillani on rento ja salliva ilmapiiri, kaikki ovat tervetulleita juuri sellaisina kuin ovat!